Krav Maga.
Minuuttia
Krav Maga on israelilainen alun perin sotilaskäyttöön tarkoitettu menetelmä, joka myöhemmin sovitettiin itsepuolustuksen ja voimankäytön tarpeisiin. Laji perustuu ihmisen luontaisiin reaktioihin stressitilanteessa. Lähtökohtana on luonnollisen reagoinnin vahvistaminen siten, että henkilö kykenee äkillisessäkin tilanteessa puolustautumaan reagoimalla tilanteeseen oikein. Tekniikoista on karsittu pois kaikki tarpeettoman monimutkaiset vaiheet, sillä todellisessa uhkatilanteessa vain yksinkertainen on tehokasta.
Krav Maga perustuu tehokkaaseen hyökkäämiseen. Ajatuksena on estää hyökkääjän toiminta hyökkäämällä itse vastaan heti kun se on mahdollista. Oleellinen osa järjestelmää on myös taktinen ennakointi, jolla pyritään välttämään vaaratilanteita ja analysoimaan riskejä. Tavoite tulisi aina olla oma ja läheisen selviytyminen tilanteista mahdollisimman vähin vaurioin.
Harjoituksissa pyritään luomaan autenttisia skenaarioita kuitenkin harjoitusturvallisuus huomioiden.
Väkivaltatilanteen aiheuttaman stressin, aggressiivisuuden ja voimankäytön hallinta ovat merkittävässä osassa harjoittelua. Harjoitukset sisältävät fyysisiä ja psyykkisiä harjoitteita sekä koordinaatio- ja tasapainoharjoituksia. Krav Magaa voidaan harjoitella niin itsepuolustus-, viranomais- kuin sotilastasolla huomioiden kunkin omat tarpeet. Laji sopii kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta. Harjoituksissa kohdataan yksi tai useampi vastustaja ja opitaan puolustautumaan myös erilaisia aseita vastaan.
JSF:n tarkoituksena on opettaa aitoa ja alkuperäistä Krav Magaa!
Krav Magan harrastamiseen edellytetään 18 vuoden ikää sekä nuhteetonta menneisyyttä.
T-paita, harjoitushousut, sisätossut sekä suosituksena hammassuojat, alasuojat, nyrkkeilyhanskat ja säärisuojat.